Valamo, Petri Niikko 2003

Uutta:




Sukuseuralaisten keskuudessa on ollut kiinnostusta oman perimän selvittämiseen DNA testien avulla. Kun olemme kaikki samaa sukua, on osa perimästämmekin yhteistä ja ajattelin, että tekemäni DNA testi voisi kiinnostaa muitakin. Sieltä löytyi alueellisen perimän osuudessa, että 2% perimästäni on Etelä-Eurooppalaista. Liekö kyseessä tuo kreikkalainen ikonimaalari Nikon . . .
Testin tulokset aukeavat tästä linkistä.



 Härkönen-Niikko on pieni mutta aktiivinen sukuseura. Sukupolvet haluavat pitää sen avulla yllä suvun karjalaisia perinteitä ja yhteishenkeä. Taannoin 97-vuotiaana edesmennyt karjalainen suurmies Simo Härkönen ja pitkälle vanhuuteen pirteänä pysynyt, 101 vuotiaaksi elänyt Lauri Niikko ovat esimerkkejä sukumme voimasta. Yli 10 vuoden ajan järjestetyt lasten taideleirit puolestaan todistavat nuoremman väen yhteisiä harrastuksia. Julkisuudessa näyttäytyneitä sukulaisiamme ovat muiden muassa muusikko Juice Juhani Leskinen, Tyyne Niikon perinnettä jatkava Finn-kanteleet yhtye, kalevalaisia runokisoja järjestellyt Petri Niikko sekä mm. Turilas ja Jäärä -lasten elokuvillaan ulkomaillakin palkittu Mariko Härkönen. Urheiluohjelmia TV:ssä juontava Teemu Niikko on nykypäivän tunnettuja sukulaisia. Meillä karjalaisuus elää paitsi muistoissa myös teoissa. Sivustojen tarkoitus on ylläpitää sukumme siteitä ja kannustaa jäsenistöä toimintaan ja tallennustyöhön muistojen saamiseksi talteen.

Sukuseura Härkönen -Niikko ry. perustettiin vuonna 1986 ja merkittiin yhdistysrekisteriin 1988. Sukuseuran säännöt löytyvät tästä linkistä.


Sukututkimusta tehneet ovat jäljittäneet kantaisämme ikonimaalariksi Nikoniksi, jonka tuntematon igumeeni tiettävästi kutsui maalaamaan ruotsalaisten hävittämät ikonit uudestaan Valamon luostarissa. Voimakastahtoinen Nikon ei suostunut tekemään munkinlupausta, ja hän muutti myöhemmin Sortavalaan elääkseen muotokuvamaalauksella. Sittemmin Nikon avioitui Metsäkylässä asuneen neidon kanssa ja laittoi sukumme alulle. Nikonov sukunimi muuttui 1800-luvulla Niikoksi. Olemme siis kotoisin Laatokan rannoilta Impilahden pitäjästä. Esi-isämme kunniaksi Valamon saaristossa on yhä hänelle nimetty Niikkanan lahti ja niemi. Kantaisää on myös kiittäminen taiteellisista lahjoista, joista hyvänä esimerkkinä 2002 järjestetty laaja yhteisnäyttely Järvenpään taidetalossa. Ryhdymme nyt jäljittämään sukututkimuksen tuloksia ja tiedotamme tarinan tarkentuessa.
Nikonista kertoi meille Impilahden Sumerian kylässä syntynyt Lauri Niikko 90-vuotispäivillään 7.4.2004.